-
käännökset, oikoluku ja kielentarkastus - laadukkaasti ja luottamuksellisesti
graafinen suunnittelu ja taitto - asiantuntevasti sekä luovasti
laadukkaat painotuotteet - nopeasti ja helposti -
Taustaa ja nykypäivää
Aloitimme vuonna 1992 pääasiassa graafisen suunnittelun ja mainospalveluiden tarjoajana. Toimialojemme muodostumiseen vaikuttivat mm. tuolloin mukana olleiden henkilöiden akateeminen taiteilijakoulutuksellinen tausta ja tietotaidot.
Visuaalinen ulkoasu ja teksti ovat aina tiiviisti sidottuja toisiinsa. Ymmärsimme, että on tärkeää tarjota asiakkaillemme lisäarvoa, yhdistäen taiton sekä käännöspalvelut. Palvelujen kehittymiseen vaikutti myös käännöspalveluiden kasvava kysyntä. Henkilöstöömme kuuluu omien alojensa asiantuntijoita, jotka tekevät aina parhaansa, asiakkaiden vaatimuksia ja tarpeita silmällä pitäen. Edellä mainittujen palveluiden lisäksi tarjoamme yrityksen perustamisesta alkaen myös painopalveluita, jotta asiakkaamme saisivat kaikki sidotut palvelut helposti samasta paikasta.
Yrityksellämme onkin siis ns. 3 "ovea" eli peruspalvelua: käännöspalvelut, taitto sekä painopalvelut, jotta pystymme (tarvittaessa) tarjoamaan asiakkaillemme laadukkaita yhdistelmäpalveluja.Entisestään kasvavaa kansainvälistä ja rajatylittävää yhteistyötä edesauttaa varman ja luotettavan käännöskumppanin olemassaolo. On tärkeää, että yritys pystyy tarjoamaan myös lisäpalveluita, mainostekstien kirjoittamisesta valmiiseen painotuotteeseen. AD 3DOORS jättää asiakkaalle mahdollisuuden keskittyä omaan perustoimintaansa, tarjoamalla tukipalveluja. Viron EU:hun liittymisestä alkaen on AD 3DOORS tarjonnut käännös-, taitto- ja painopalveluita monille EU:n jäsenvaltioiden yrityksille ja yhteistyökumppaneille. Tänä päivänä meillä on uskollisia kanta-asiakkaita Virossa, Latviassa, Liettuassa, Suomessa, Ruotsissa, Tšekissä, Puolassa, Belgiassa, Alankomaissa, Espanjassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa.
Avoimen monikulttuurisen lähestymistapamme sekä kansainvälisen projektinjohdon kokemuksemme ansiosta olemme tunnustettu ja luotettava palveluntarjoaja.
Olet tervetullut asiakkaaksemme tai yhteistyökumppaniksemme! -
Portfoliossa on valikoima asiakkaitamme ja/tai tavaramerkkejä, joille olemme tarjonneet palvelujamme, myös alihankintakumppanina.

-
Tarjoamme asiakkaillemme helppoa ja joustavaa "kolme yhdessä" -palvelupakettia.
Henkilökohtainen projektinjohto, optimaalisin resurssienhallinta - Sinun eduksesi.Miksi me?
17 vuoden kokemus
Meillä on 17 vuoden työkokemus, mm. projektinjohdosta kansainvälisten asiakkaiden monikielisessä palvelemisessa monikulttuurisessa toimintaympäristössä.
3 yhdessä -palvelupaketti: käännökset, taitto sekä painotyöt helposti yhdeltä palveluntarjoajalta
Asiakkaan yhteyshenkilönä toimii yksi projektipäällikkö, joka johtaa projektin alusta loppuun. Kaikki asiakkaan toivomat muutokset sekä täydennykset onnistuvat näin esteettä. Asiakkaalle tällainen toimintatapa on helppo, sillä toivotun tuloksen saamiseksi ei tarvitse olla yhteydessä monen eri yhteyshenkilön tai palveluntarjoajan kanssa.
Ideasta ratkaisuun
Autamme Sinua mielellämme - tarvittaessa idean kehittelystä lopulliseen toteutukseen. Projektin eri vaiheet tehdään räätälöitynä palveluna, juuri tarpeittesi mukaisesti.
Edellisestä projektista uuteen: edullisesti, nopeasti ja laadukkaasti
Asiakkaalla on mahdollisuus käyttää uusien ideoiden työstämiseksi meillä jo aiemmin valmistuneita projekteja. Tällöin asiakkaalla on esim. mahdollista olennaisesti säästää käännöskustannuksissa, etupäässä käännösmuistien avulla käännettävien tekstien toistoissa. Myös taittokustannuksissa on mahdollista säästää, jos käytetään esimerkiksi jo olemassa olevaa taittoa tai yhtenäistä graafista ilmettä moneen eri kieleen käännetyissä aineistoissa. Vaitiolovelvollisuus on itsestäänselvyys toiminnassamme.
- 1. Käännös
2. Graafinen suunnittelu ja taitto
3. Painatus
Tarjouspyyntö
-
Yhteys
AD 3DOORS OÜ
Rek. n:o 10251693
Projektijohtaminen, tarjouspyynnöt: info@ad3doors.com
Yhteistyötoiveet CV:n ja työnäytteiden kanssa: translation@ad3doors.com
Toimipisteet:
Toompuiestee 21, 10137 Tallinna, Viro
Puhelin: +372 641 4206
Puhelin/faksi: +372 660 3015
GSM: +372 53 047 952
Lai 24, 51005 Tartto, Viro
Puhelin: +372 744 1234
GSM: +372 53 311 412
Palvelemme: ma - pe 9.00-17.00
Olla käännös- ja taittopalveluiden alalla paras laadukkaiden yhdistelmäpalveluiden tarjoaja.
MISSIOMME
Edistää monikulttuurisen liike-elämän kirjallisen viestinnän toteutumista korkealaatuisten monikielisten tekstien sekä visuaalisen kuvan konseptien toteuttamisen kautta.